Tänään kävin psykoligin vastaanotolla yhdessä äitini kanssa. Tunnustin, että minulla on päihdeongelma ja yhdessä mietittiin erilaisia kuntoutuksia. Mutta jotenkin tuntuu siltä etten ole vielä valmis sellaiseen. On liian paha olla. Halusin tappaa itseni, mutten kykenyt siihen. Retkahdinkin sitten tänään taas.. Olen yksin kotona ja kahdenkymmenen kilon paino pallean päällä tuntui liian raskaalta kantaa, joten oli pakko helpottaa oloa jollain. Pameja, tramaleita ja alkoholia turpaan niin johan lähti paha olo vihdoin pois.
Kerroin poikaystävälleni myös, että vanhempani tietävät päihdeongelmastani sekä psykologi. Onneksi hän ei suuttunut vaikka pelkäsin sitä. 
Otin tänään myös yhteyttä helluntaiseurakuntaan ja aion mennä sinne torstaina ja sunnuntaina. Toivon, että sieltä saisin jotain apua ja minun puolestani rukoiltaisiin, että selviäisin jotenkin tästä tilanteesta. En ole itse uskovainen, mutta minut on kasvatettu uskonnollisessa perheessä ja seurakunnasta avun hakeminen tuntuu tällä hetkellä parhaimmalta vaihtoehdolta. Eikä sitä tiedä josko sieltä saisin avun jota tarvitsen. 
Päihdekuntoutukseen en halua vielä lähteä.. Riippuvuus vie vielä voiton tahdosta päästä irti aineista.